Blog

Thoughts and events (in Finnish)

Hyvää syntymäpäivää! – Circles 1v

Ensimmäinen vuosi

Circles Consulting täytti vuosia 1.4. Kyseinen päivä ei ole ihan paras mahdollinen blogi-postauksille – sattuneesta syystä, joten kirjoitan tämän tänään. Ensimmäinen vuotemme on ollut uskomaton menestystarina. Aloitimme viime keväänä viiden perustajan voimin ja olemme alusta lähtien olleet voitollisia.

Palkkaa nostimme vasta kesällä, jotta saimme kassaan rahaa rekrytointeja varten. Pystyimme heti alussa, lähinnä partnereiden rautaisen ammattitaidon ansiosta, vakuuttamaan asiakkaamme osaamisestamme sekä tahdostamme tehdä asioita uudella tavalla.

Suurin ylpeyden aiheemme on dynaaminen organisaatiomme, joka jo nyt tuottaa meille uusia ja ihmeellisiä asioita. Meillä kaikki ovat mukana päätöksenteossa ensimmäisestä työpäivästä lähtien. Reilu palkkamalli, investointi koulutukseen ja kehitykseen, sekä täydellinen läpinäkyvyys ovat olleet organisaatiomme lisäksi suurimpia tekijöitä kasvumme vauhdittamisessa.

Kasvamme nopeasti, niin nopeasti että ensimmäinen toimistomme jäi pieneksi. Muutamme uusiin toimitiloihin Vapun alla ja jatkossa meidät löytää Hämeentieltä, missä meillä on tilat, jotka on suunniteltu ja hyväksytty yhteisesti.

Tänä vuonna olemme panostaneet voimakkaasti markkinointiin ja näkyvyytemme on parantunut selvästi eri kanavissa. Koneoppiminen markkinoinnin tukena on tuottanut meille selkeitä tuloksia, sillä työhakemusten ja asiakaskontaktien määrä on selvässä kasvussa.

Olemme hyvin kiitollisia asiakkaillemme ensimmäisestä vuodesta, sekä hyvin ylpeitä konsulteistamme, jotka palvelevat heitä. Kiitos teille kaikille!

Circles Consulting Oy – 12 kk
Liikevaihto – 960 000 €
Työntekijöitä – 14 henkilöä

-Markus Säteri, CEO