Blog

Thoughts and events (in Finnish)

Konsulttiesittely – Jere Karppinen

Jere Karppinen – Kerro itsestäsi lyhyesti

Olen junantuoma lieksalainen. Kävin ammattikorkeakoulun Mikkelissä, josta valmistuin tietojenkäsittelyn tradenomiksi. Pienen Tampere-ekskursion jälkeen asetuin pääkaupunkiseudulle, jossa olen ollut sekä konsulttina että tuotetalossa noin viiden vuoden ajan.

Vapaa-aikana käyn mahdollisuuksien mukaan metallifestareilla sekä -keikoilla. Lueskelen kirjoja laidasta laitaan ja yritän samalla pysyä kärryillä eri suoratoistopalveluiden uusimmista sarjoista. Joskus tuntuu, ettei vuorokaudessa tunnit riitä kaikkeen mitä haluaisin tehdä.

Miksi valitsit Circles Consultingin?

Etsin uusia haasteita jolloin Circlesin ilmoitus tupsahti ruudulle, ja sen enempiä miettimättä laitoin viestiä menemään. Haastattelu järjestyi erittäin sujuvasti, ja kohtapuolin lupauduinkin jo mukaan Circlesin tiimiin. 

Litteä organisaatio, vapaus ja vastuu, omavalintaiset työvälineet sekä muut konttoriedut olivat seikkoja jotka tekivät päätöksestä selkeän.
Tärkeintä minulle oli kuitenkin että sain olla haastattelutilanteessa oma itseni, jolloin valinta tuntui todella luonnolliselta.

Mitä odotat Circlesiltä?

Odotan mukavaa työskentelyilmapiiriä sekä mielenkiintoisia projekteja, joissa voin jatkaa oman osaamiseni kehittämistä.

Mitä haluaisit tehdä asiakkaiden kanssa?

Back-end-koodaaminen on mielestäni mukavaa, ja odotan että pääsen toteuttamaan kehitystä eri tech-stackeillä ja esimerkiksi API-toteutuksia. Tärkeää on tietysti myös että tulee hyvin toimeen asiakkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa, sillä hyvällä yhteistyöllä pääsee pidemmälle nopeammin. 

Miten näet konsulttien roolin asiakkaan toiminnassa?

Näkisin että roolia kuvaisi eniten että toimittaa sen minkä lupaa, ja mielellään enemmän.

Uusien teknologioiden opiskelu pitää mielen virkeänä, ja jos konsultit ovat virkeitä, niin se näkyy positiivisesti tuottavuutena asiakkaalle asti. Tästä syystä konsultin rooli on myös olla ikuisesti kehittyvä asiantuntija.